Pula-aika

Syntymäkotini oli tavallinen pieni tila, jossa muutamalla lehmällä pärjättiin. Matkaa kirkonkylään kertyi yli kymmenen kilometriä, ja kansanhuolto pakotti äitini lähettämään sinne vain kermaa, koska maito ei kelvannut.  Kermameijeri oli 12 kilometrin päässä eikä siihen ollut meillä mahdollisuutta.

Oli nimittäin yleinen luovutuspakko ja elintarvikesäätely. Ostos kortit olivat pakollisia ja niistä leikattiin kupongit sitä mukaan, kun tavaraa ostettiin.

Maitona ei saanut lähettää, siksi emme saaneet sokerikorttia. Vain isäni sai sokerikortin ja meitä oli viisi lasta ja veljeni haavoittui sodassa eikä isästä ollut enää talonpitäjäksi. Naisporukalla töitä tehtiin.

Äitini oli sitkeä nainen ja maidot menivät kätevästi Pieksämäelle meijeriin junan kautta ja matkaa oli meiltä Siikamäen pysäkille vain kaksi kilometriä. Siskoni Sirkka oli hevosmiehenä ja kyyditti tonkat junan kyytiin. Säännöstely oli ankaraa eikä kansanhuollon väki pystynyt arvioimaan tilannetta, lienevätkö halunneetkaan. Epäilen.

Silloinen Jäppilän Osuuskaupan johtaja Markkas-Aapeli tunsi tilanteen ja auttoi meitä monissa asioissa. Kerran siskoni Saara ja Sirkka veivät jyviä vähän niin kuin salaa kauppaan ja Aapeli sanoi, että ”taitaa tytöillä olla vähän niin kuin kissanpojan kujeet.” En oikein muista saimmeko ihan mekko- kangasta tiskin alta. Tiukasti aputytön mittakeppi mittasi sen mitä oli lupa kortin kupongilla antaa.

On tunnustettava, että kävimme ns. mustanpörssin kauppaa, kun rahasta oli puute eikä tila tuottanut, melkein nälkää nähtiin.

Olen jo aikaisemmin kertonut kuinka Pieksämäeltä tuli junalla ruuan, hakijoita, (hamstraajia), jotka olivat kiitollisia, kun saivat elintarvikkeita maaseudulta.  Äitini yritti auttaa, vastineeksi meille sokerikin kelpasi. Miten lienevät kaiken mm. sian teurastukset tietäneetkään, koska aina heitä silloin ilmaantui.

Isäni sai paketissa Amerikasta ystäviltään mm. sokeria ja peltipurkissa kahvia vielä ojankaivuun kumisaappaat. Näissä paketeissa oli mukana kauniita mainoskuvia rikkaan maan ylellisestä tavarapaljoudesta, kuin tänään nyt täällä kotimaassa.

Kansanhuolto käsitteli asioita eikä siihen saatu korjausta, vaikka meidän tilanne kärsi. Korttiannokset olivat pieniä ja kuponkia leikattiin armottomasti niin kuin pitikin. Kankaista oli puutetta, olihan meitä mekon käyttäjiä. Äitini värjäsi armeijan manttelin, josta ompeli minulle kouluhousut. Tosin niistä tuli ihan, toimivat mutta nolotti vain, kun toiset vitsailivat, että on ihan häkäluukkukin.

Näin sinniteltiin, kun oli pakko.