Sain mielenkiintoisen kirjasen Vielä jäi sana suuhun
Kun kerroin edellä muistin huonontumisesta, tässä ei ole
ensinkään siitä kysymys, päinvastoin sanoja jää suuhun ja lisää pulppuaa kuten
Minna Kettusellakin.
Hän kirjoittaa sanat pois suustaan.
Pysähdyin kirjasessa Vääränpään pappilaan ja sen asukkeihin
joista tunnetuin oli Juhani Aho. Hän syntyi vuonna 1861 ja hän on
mielikirjailijani.
Kouluaikana pidin esitelmän Juhani Ahosta. Vieremän pappilan
pojasta ja
kun kerran kirjoittajakurssilla sitä kysyttiin ja sanoin
Juhani Aho ja rehtori Innanen totesi, ettei se ole ensinkään huono valinta.
Erikoisesti hänen kirjoittamat Lastut ihastuttivat minua jo
lapsena.
Aho kuvaa herkästi luontoa, sen monivaihtuvuutta ja herkkää
tunnetta kulkijassaan. Muistan erikoisesti lastun Sydänmaalla, joka on myös
nimellä Kosteikko, kukkula saari. Hän totesi:
”Tie veti ja viehätti.”
Tässä hän kertoo kesäisestä päivästä kävellessään ”ypöyksin
ketään kohtaamatta kaipausta kehenkään tuntematta.”
Hän tulee melko aution talon pihapiiriin, kuulee karjan
kellot ja ”niiden sekaan kilahti joskus kauempaa vaskikellolaitumella käyvän
hevosen kaulasta.”
Hän kuvaa mökkiä pellon laidassa ja veräjää, josta pudotti
pari kuivuuttaan helähtävää puuta ja joutui pihanurmikolle, huomasi ruispellon
ja kuhilaat. Menee sisälle ja heittäytyy pirtin penkille pitkäkseen, jossa
lattiat ovat ”heiniä kouhollaan ja kapea käytävä jätetty pöydän ja oven
väliin.”
Nämä ovat eri ihania kuvauksia metsämatkasta, asumuksista,
pihoista ja talon vieraanvaraisesta emännästä. ”Hän vei pihanpäänkamariin,
kattoi pöydän ja kantoi sinne voita, leipää ja maitoa. Noutaessaan ne pois
laittoi hän vuoteen ja toivotti hyvää yötä.”
Ja
kulkija jatkaa:
”Laskeusin levolle sen mielialan vallassa, ettei ole ketään,
jolle en voisi antaa anteeksi, eikä ketään, jolta en voisi saada. Enkä muista
siitä yöstä enää muuta kuin että seinällä vastapäätä oli ikkuna ja hämärä piha
ja siellä jokin valkoinen vaate.”
Mitähän valkoinen vaate voisi kuvata, ehkä seuraavaa päivää,
tuntematonta taivalta ja yöpymisiä vieraassa pirtissä.
Näin Juhani Aho kuvasi iltaa ja uupumustaan matkasta, jonka
hän teki osaksi pikkutyttöjen veneellä saattamana toiselle rannalle.
Mikä tekee metsämatkasta noin tunnelmallisen olon kulkijalle,
ehkä se, että olemme metsäläisiä, viihdymme siellä ja saamme tunteen luonnon
omasta rauhasta sisimpäämme. Ja se rauha tulee vain yksinäiselle kulkijalle.
Kulkijalle ilman päämäärää, ilman kiirettä ja on vain oma seesteinen olo
kuunnella puiden suhinaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti