Luettuja kirjoja 1

Helena Anhava 

Toimita talosi              

muistijälkiä

Helena Anhava (synt.1924) on Lauri Pohjanpään tytär, runoilija kirjailija.  puoliso Tuomas  Anhava

Kun sattuu löytämään mielenkiintoisen kirjan nimen, kuten tämä 

Toimita talosi, se herättää heti uteliaisuuden ja se on luettava.

Tässä on myös hyvä muistutus meille paljon kotiinsa tavaroita keränneille HÄVITÄ TURHAA TAVARAA!

Ja sitten Helena Anhava:

Ensilehdellä jo maininta, ”Pidän tuosta ilmaisusta. Toimita talosi. Käsitän sen kahtalaisena: aineellisena ja henkisenä. Hävitä rojusi, ettei se jää jälkeenjääneitten tehtäväksi. Selvitä välisi eletyn elämän ja maailman kanssa. Turhaumien ja niitten aiheuttajien. Lapsesta asti olen miettinyt kuolemaa, ehkä sen suhteen oli jonkinlaista kotikenttäetua, koska isä joutui pappina niin paljon siunaamaan sukulaisia ja ystäviä.”

Meillä on sitä rojua, sitä turhaakin, jota emme kohta enää ehkä tarvitse, eikä se mahdu enää mihinkään, nyt on viimeinen hetki hävittää, tai lahjoittaa pois.

                           Aloitetaan lapsesta ja Risto Rasan runo:

”Ehkä lapsi katsoessaan minuun

näkee sen lapsen, joka joskus olin.

Ja on kuin olisin jotakin saanut anteeksi.”

Jatkan Anhavan kirjasta:

”Miten paljon lapsi, pienikin, tajuaa, vaistoaa, ymmärtää

intuitiivisesti. Hän ei niinkään aisti sen avulla mitä sanotaan vaan mitä jätetään sanomatta. Hän kuulee sävyt ja vivahteet, kuulee millä sävyllä vanhemmat ja sukulaiset puhuvat muista sisaruksista, millä hänestä.”   

Tähän tekstiin minä ihastuin. Sitten jatkuu suku ja isästään Helena Anhava sanoo: ” Isäni oli lapsuuteni tärkein ja turvallisin hahmo. Hän vain kevyesti kohotti mustia pensasmaisia kulmakarvojaan ja heti sitä tiesi missä rajat kulkevat. Äiti oli herkkä aavistelija ja uniennäkijä, jolle hänen oma äitinsä oli valinnut talousopettajan ammatin.  Äiti kasvatti, isä antoi kasvaa.”

Anhava pohtii kirjassaan ns. ongelmanuorten taivalta ja kertoo, ”kun tunteita loukataan, käännetään järki itseä vastaan. Moni lapsi tarvitsee aikuisen, joka näkisi rivien taakse ja viestittäisi; et ole niin epäonnistunut kuin luulet olevasi.. Kun puolustan lasta, itseänikö puolustan? Ehkä niin. Erilaisuuksia on puolustettava, maailmassa joka ei koskaan tule täysikasvuiseksi.”

Anhavan kouluajan muistikuvat eivät olleet valoisat. Sitä tummensi sota-aika ja mm. Sääksmäki evakkona. Kouluvuosi supistui noin puoleen toista kuukauteen elokuussa -40, jolloin pikaisesti hapsittiin koko vuoden kurssi. Sodan vuoksi kevään 1940 ja 1942 abiturientit pääsivät kirjoittamatta ylioppilaiksi.

Syyskuussa 1944 solmitun välirauhan sopimuksen 21.artiklan mukaan Suomi joutui lopettamaan mm. suojeluskunta- ja Lotta Svärd-järjestöt. Karut kertomukset jatkuivat ja Helena Anhava pohti, mitä tekee ihminen, joka ei tunne osaavansa mitään? Rupeaa kirjoittamaan.  Kun ihminen kirjoittaa kipeistä asioista, ei kyse ole syyttämisestä tai hyvityksen velkomisesta, vaan sen kertomisesta miltä on tuntunut.

Lauri Pohjanpää vihki Tuomaan ja Helenan kotona Lauttasaaressa.

Siellä Tuomaan äiti ilmoitti, että ”niin, hautapaikkaa teidän ei sitten tarvitse ostaa, meillä on hautapaikka sekä Kokkolassa että Helsingissä. Tuomas räjähti nauruun, minä sanoin kainosti, että ehkä emme juuri sitä olleet aikoneet ensimmäiseksi ostaa.”  Avioliitto Tuomas Anhavan kanssa oli varovaista elämistä ja yhteistyö toimeliaan anopin kanssa joskus vaikeaakin.”

Suku ja ystävät saavat Helenan arvioinnissa ilman pienintäkään kohteliaisuutta. Se kerrotaan mitä koettiin ja miten kaikki koettiin.  

Kirjassa on myös paljon historiaa, kovia kokemuksia sota-ajasta, tapaamisia kirjailijoiden kanssa kuten Antti Hyry, Ale Tyni ja V. A Koskenniemi, Marja-Liisa Vartio ja Eino Leino,

Helena Anhava kertoo tavanneensa Eeva Kilven Kekkosen itsenäisyyspäivävastaanotolla syksyllä -71, koska Murheellinen oli juuri ilmestynyt. Kirjailijat eivät yleensä sano toistensa töistä mitään, mutta Eeva halusi siellä silkkien ja taftien kahinoissa hän sanoi ”Miul ku ei ollu kelle sitä sannoo, niin mie kiitän Jumalaa.”

Tuore runoilija Aila Meriluoto (synt. 1924) herätti yleisön Lasimaalauksellaan, (1945) runoja Tältä kohtaa, vuosilta 1975-2004.  Se oli menestys!    

Myöhemmin hänen kirjassa Mekko meni taululle, jossa myös lapsuus- ja kouluajan kokemuksista Pieksämäeltä, juuri sieltä minulle tutusta ympäristöstä.

Näistä tunnetuista kuin muistakin sen ajan kirjailijasuuruuksista olen saanut lukea omasta kirjastostani Jäppilästä. Mikä parasta, saan lainatuksi noin vain lennossa kaikki haluamani kirjat melkein mistä vaan. Se on hienoa!

Paljon olen saanut lahjaksi juuri haluamiani kirjoja, kiitos niistä.