Kuitenkin kuuntelin ja katselin

Aikomukseni oli kirjoittaa enemmänkin tästä flunssasta, mutta nyt tulivat uudet asiat, kun kuuntelin valtiopäivien avajaisissa presidentin ja eduskunnan puheenmiehen pitämiä puheita.

Ja mikä sanoma oli tälle Suomen kansalle?

Täyttä asiaa, oikeata asiaa. Muistutusta tästä tilanteestamme alkaen 100 vuotiaan historiasta ja hyvää tahtoa kaikesta mitä eteen tuleekin.

Ihan kuin uutta ja ennen kuulumatonta. Voi tavaton!

Tässä kännyköiden ja älylaitteiden räpläämässä eduskunnassa, jossa olisi otettava asiat vaikeuksista huolimatta rehellisesti ja omaa etua ajamatta ratkaistaviksi.

Että presidentin ja puhemiehenkin oli kerrottava, miten tärkeää ja vastuullista työ on nyt ja tulevaisuudessa. Ihan kuin eivät olisi näistä asioista tienneet tai monissa puheissa kuulleet. Tietysti muistutus on paikallaan.

Minäkin vähän asioita seuranneena hämmästyin, eivätkö tehtävät ole jo eduskunnalle tuttuja. Eivät tunnu olevan. Vielä on pakko muistuttaa, kun presidentti sanoi, että ”tämän päivän hyvin vointi voi olla huomisen hyvinvoinnin pahin vihollinen.”  

Ja kuinka ”olemme oppineet haukkumaan toinen toisemme” 

”Tulette olemaan perustuslaillisten perimmäisten kysymysten äärellä, työnne ei tule olemaan vailla tuskaa.”

Vakavaa sanottavaa ja toivottavasti myös asiat on ymmärretty.

Puhemies Louhela totesi mm. ”Viestit levittävät kaunoja, loukkauksia ja pelkoja. Paljon hälyä, paljon kohua. Vähemmän asiaa. Voisimmeko me kaikki olla aktiivisempia ja asiallisempia keskustelijoita, niitä, jotka edistävät toisen ihmisen kunnioittamista ja yhteisymmärrystä.”   

Flunssa-aikaa

Kun ikäihmiseen iskee flunssa, ei ikävämpää harmia ole olemassa. Olen kuulemma ns. riskiryhmään kuuluva, mutta olen onneksi säästynyt lääkärin vastaan otolta. Yksinkertaisesti en uskalla, kun olen kuullut hoitajien kiireistä.

Tämä todella tiedetään ja se masentaa ja herättää pelkoa, kun toivoisi henkilökunnalta ystävällisempää käytöstä tai edes kuuntelua.

Jokaisella on syy miksi lääkäriin hakeutuu, vaikka vanhempi väki menoa usein pitkittää.

Minua kuumeeton yskä ja nuha kyllä huolestuttavat, mutta mitäs ne lääkäritkään tähän osaisivat tehdä kuin määräävät lepoa. Se kyllä minulta onnistuu, vaikka on aika pitkästyttävää. Eikä tuolta radiosta kun ei telkkaristakaan tule mitään kiinnostavaa.

Sen kuitenkin kuulin, että on saatu Intian matkalta apua ja toivoa taloudelliseen tilaamme ja siitäkös alkoi tentti, että mikäs se tämä? Joko on taas suku liipaisimella? Kateuttako? Vai lieneekö taas tähtäimessä kannatus nousuineen ja laskuineen. Sitä samaa luulottelua joka matkalta, josta ei heti tiedoteta, kuin ei ole tarpeenkaan. Ei keskeneräisistä asioista voi päätellä mitään. 

Mutta mitäs muuta?

Eeva Heilalan kirjassa Kirje maalta on ensilehdillä luku Orvokki Vääriskoskelta Arjen avaruudessa.

”Taantuma määrää ihmisten elämää ja tulevaisuutta, mutta tyhjenevänkin kylän asukas voi sentään itse päättää asenteistaan ja toivosta. Luulen, minä jotain keksiväni, eihän minun Suomeani ole vuoteeksi tehty.”

Paljon on lupa toivoa, mutta sairastuttuaan voi sekin olla pettymys, joka tekee kipeää.

Jokainen etsii omaa osaansa – flunssankin kourissa.