Matit ja Liisat

                                          Meidän aikaiset Matit ja Liisat 

Perheeseen saattaa tulla erilainen tilanne, kun lapset jättävät kodin ja vanhemmat jäävät kaksistaan. Ja hups, ollaan kuin silloin ennen, mutta se ei olekaan samanlaista.

Olen huomannut ympärilläni miten näiden kahden vuosia yhdessä vietetty elämä alkaa tulla suppeaksi ja jokapäiväinen elämä vaikeaksi. 

Voihan olla, että tämä tilanne on ollut tiedossa ja siihen osataan jo varautua, mutta mitä olen seurannut, ei aina onnistuta. Helposti tulee sanomista, ehkä liikaa seurataan sitä toista ja kun ei ole enää työelämän tehtäviä, jää aikaakin, jos ei ole mahdollista esim. matkustella, lukea kirjallisuutta tai ylipäänsä harrastaa jotain mielekästä ja jos ei sallita tätä tilaisuutta toiselle. Surullisinta on toisen syyttely muistamattomuudesta tai dementoitumisesta.

Rähinää tulee pienistäkin asioista ja välit kiristyvät kestämättömiksi ja yhä useammat näistä pitkästä liitoista päätyvät tänä päivänä eroon.

 

Tulee mieleen Juhani Ahon Rautatiestä Matti ja Liisa. Hehän elelivät kahdestaan vaatimattomasti Korventaustan pienessä mökissä.

Heillä oli taito, varsinkin Liisalla, sanailla ja härnätä Mattia. Kun Matti unohti antaa Liisan ketruuksia pappilan ruustiinalle, siitä tuli tora. Kärkevästi Mattia moitti, kun ”reslan laita pirtin nurkkaan paukahtaa.” Väittelyt ”onko humalassa, onko nukkunut. horiseeko j.n.e.” Matkan kommellukset olivat ehkä peräisin rovastin tarjoamasta ryypystä, ”kun rovasti aukaisi lahvinsa, otti pullon ja pikarin ja käski Matin tulla ottamaan ryyppy.”

Entäs sitten kun mentiin rautatietä katsomaan. Yhdessä ihmeteltiin ja uskallettiin jopa lähteä junan kyytiin, jossa alkoivat vaikeudet taas, kun Matille tarjottiin ryyppy. Siitä ei hyvää seurannut ja Liisalla alkoi ”riidan halu kutkuttaa sisuksissa.”

Tulomatkalla Matti käski jo kolmannen kerran hänen tukkimaan suunsa, vaan ”Liisa siitä vain kiihtyi, niin silloin Matti sanoi jo kolmannen kerran: ”Ole nyt, akka, vait … tai ei sinua hyvä peri!  ”Niin Liisa herkesi riitelemästä… vaikka väkinäistä oli herkeäminen…”    

Kotiin tallattiin rataa pitkin, vaikka välillä Matin oli levättävä. Kävihän tuota miestä vähän sääliksi, mutta sauna oli lämmitetty eikä siellä paljon puhuttu. Liisa hautoi vastan, jonka ojensi Matille ja heitti kiukaalle löylyä. Tässä lienee ollut sovinto!       

Sanailu oli viatonta, mutta loppujen lopuksi armahtavaa,

Kunpa tänä päivänäkin Matin ja Liisan tavoin syntyisi sovinto.