Luonnonkukat

Ohjelma Yle Radio Suomi 11.7.2014

Ohjelmassa olivat kasvitieteilijä Pertti Uotila ja biologi Leena Luoto

Toimittajana Riku Lumiaro ja Juha Blomberg

Säästääkseni silmiäni ja aivojani kuuntelen välillä radiota.

Erikoisesti sain muistot heräämään luontoillan lähetyksessä, kun oli aiheena luonnon kukat ja siinä kuuntelijat kertoivat omista mielikasveistaan ja niiden keruustaan kouluaikana.

Jopa onnisti

Näin tehtiin vielä minunkin kouluaikana 50- luvulla.

Minulla on 120 kasvia käsittävä kasvisto ja lisäksi muoto-oppi, joka oli jo ekaluokkalaisen tehtävänä.

Sanoisin, että siinäpä urakkaa.

Mielelläni sen tein ja koska perheessä nuorimmaisena en ollut niin sidottu talon töihin, hiivin aholle, pellon pientareille ja niitylle tavallinen leipäveitsi kädessä. Tiesin monilla luokkalaisillani olleen oikeita kasviprässiä, mutta minä pinkkasin kasvini monen sanomalehden väliin vintille ja hilasin painoksi tiiliskiviä. Jos jokin kasvinosa jäi muhkuraiseksi, hain uuden ja litistin sileäksi.

Tässä radio-ohjelmassa oli mukana monia tuttuja kasveja, ketoneilikka, lehdokki, orvokit ja ratamot. Ailakki on ilmestynyt tähän omaan pihaan jostakin, ehkä lintujen tuomana, kuin marjapensaatkin aholle. Valkovuokot toi Martta-mummo tuohon ”portin mutkaan” Nurmijärveltä ja nyt tämän mökin isäntä on siirtänyt niitä tänne ja ne ovat levinneet lähimaastoon. Heti mökin nurkan takana kukkii ketunleipä, metsätähti, esikko, poimulehti ympäriinsä ja oravanmarja myöhemmin. Tämä maasto on juuri sopivaa luonnonkukille, karu, ja kuiva eikä näissä olosuhteissa niin asukkaiden kuin maisemankin suhteen ole tarpeellista toisenlaiseen ympäristöön. On vierasta, jos tämän mökin ympärillä on muita kuin luonnon omia kasveja ja kukkia.

Tässä samassa ohjelmassa etsittiin nimenomaan puutarhaan ja pihapiiriin soveltuvia luonnonkasveja istutettujen kauppakukkien sijaan. Vähemmän löytyy enää luonnosta kukkivia ketoja, joita biologi Leena Luoto kertoi kaipaavansa.

Eräs mies pohjoissuomesta soitti ja kertoi keränneensä kasveja, tenttineensä ne koulussa ja muistavansa vielä joitakin vierasperäisiä nimiäkin.

Tuntui kuin olisimme sukulaisia! Niin minäkin olen tehnyt.

Tänä päivänä kasvien tallentaminen on toisenlaista. Värit säilyvät eivätkä liimaukset irtoa.

Kun läksin lapsuuden kodistani, otin kasvion mukaani, ja kun jouduin vakavasti sairastuttuani keskussairaalaan päivystyspotilaana, pyysin saattajaani Auli Hämäläisen kertomaan kotiväelleni, ettei kasvia saa hävittää ja ne on annettava muistoksi lapsilleni, ellen tule takaisin.