Kuikka

kesäkuulla 2014

Se oli yö kesäkuun toisella viikolla. Mikä lienee ollut asia pihalle, kun kuultiin riemukas kuikan huuto. Ensin tästä saaren rannasta, jossa olin nähnyt kuikan hautovan ja sitten kuului ikään kuin huutoon vastaus tuolta Ison Syvänsin puolelta.

Tätä jatkui, ihmeellistä, että keskellä yötä!

Kun aamulla katsoin saaren rantaan, näin hautovan kuikan ja sen edessä ihan lähituntumassa seilasi pieni harmaa mytty, jonka tunnistin vastakuoriutuneeksi, nähtävästi yöllä kuoriutuneeksi kuikan poikaseksi.  

Sitäkö huuto tarkoitti? Se oli ilmoitus iloisesta perhelisäyksestä. Näin sen ymmärsin.  

Saaren rannassa hautova kuikka oli saanut pojan jo uimaan ja se ilmoitti siitä huudollaan. Ja vastarannan kuikka vastasi vai lieneekö sielläkin jotain tapahtunut.

Tällä lahdella olen seurannut kuikan touhuja jo monena kesänä. Saaren ranta on rauhallinen, tässä liikutaan harvoin moottoriveneillä, vain mato-onkijat joskus soutuveneestä vapoja viskelevät.  

Varmaan se sama pariskunta ilmestyy aina huhtikuun loppupuolella, heti kun rannan vedet aukenevat. Jonkin aikaa tutkaillaan, sukelletaan syvemmälle, kyhätään sitten pesä aivan veden rajaan. Molemmat hautovat vuorotellen ja se kestää n. kolme viikkoa. Toisella on silloin tilaisuus uiskennella, nyppiä höyheniään, oikoa jalkojaan ja levitellä siipiään.  

Veikko Rissasen kirja Kuikka kutsui järvelleni (ilmestyi 2001) kertoo Mäntyharjun Pyhäveden etevistä ”ennustajakuikista.”

Se on ”syvälle sydämeen osuva teos kaikille rannoilla viihtyville, luonnon tarkkailusta nauttiville ihmisille.”