Tove Janssonin Kesäkirja

Kun yö käy joskus unettomaksi, haluaa luettavaa.

Sänkyni lähellä olevassa hyllyssä ovat melkein kaikki minun lukemani kirjat, ne rakkaimmat, kuten Eeva Kilpi, Helena Anhava, Eeva Heilala, Kyllikki Villa.

Mistäpä löytäisin nyt, en unettavaa, vaan hauskaa luettavaa.

Kun tänä vuonna tulee sata vuotta Tove Janssonin syntymästä, löysin sopivasti hyllystäni tyttäreni Kaisan joskus minulle antaman KESÄKIRJAN.  Olinhan sen jo aikaisemmin joskus lukenut, mutta nyt se on taas luettava oikein ajatuksella.

Sepä hyvä valinta! Ja kun kesäkin on tulossa!

Tove Jansson kirjoitti kirjan saaristossa olevan iso-äidin ja lapsen välisestä kesästä.

Mukana on myös lapsen isä, joka hankkii elantoa. Tavattoman hyvä kuvaus miten lapsi, Sofia ja isoäiti tulevat toimeen.

 Sofia, tuo lapsi on aidosti topakka myös panemaan hanttiin kuin myöntymään 

isoäidin ohjeisiin, jotka annetaan opettavaisen säyseästi.

Saaren luonto, kalliot ja kasvillisuus ovat tärkeitä molemmille. Sieltä löytyi onkaloita, joihin isoäidin oli joskus vaikeata päästä ja niin hän kellahti makuulle lepäämään.

Sofia on utelias, kyselee moninaisia asioita ja vaatii vastauksia.  Hän etsii isoäidin tekohampaat pioni puskasta, he seikkailevat kummitusmetsässä ja rannalta löytyi laivoista heitettyä tavaraa. Sofia kiinnostui kaikista pikkueläimistä, tosin ensin pelkäsi kaikkia, mutta halusi tehdä tutkielman onkimadoista. Isoäiti oli kirjurina. Sofia kävi tutkielmassaan läpi monia pikkueläimiä kuten yöperhosia, vaaksiaisia ja kaloja. Kysäisi välillä, joko kirjoitit ja kuulostaako se hyvältä? Miltä se sinusta vaikuttaa? Hyvin vakuuttavalta, vastasi isoäiti. Sofia käski säilyttää tutkielman lapsiaan varten.

Tuli mieleen kysymys onko tämän ajan lapsilla tänä tietokoneiden aikaan kiinnostusta tutkia Sofian tavoin luontoa ja pikkueläimiä?

Isoäiti ei aina ole muistavinaan millaista oli nukkua teltassa, vaan Sofia utelee ja ihmettelee muistamattomuutta. Tässä minäkin samaistun isoäitiin, koska enhän minäkään muista kauan sitten tapahtuneita asioita enkä osaa niistä ainakaan kertoa.   

Venematkalla he osuivat uuteen saaristolaiseen Melanderiin, jonka taloon he vain päättivät tutustua. Oven mursivat auki ja omistaja tapasi heidät. Jännittävää. Ja sekin tarina, kun vintiltä löytyy isän turkki ja kun muovimakkara ”heräsi henkiin” ja miten jännittävää oli nukkua teltassa ja pelätä. Ja paljon muita hauskoja kertomuksia.

Tämän hauskan kirjan mukana olin kesän saaressa heidän kanssaan.  

Yhtä mieluista ja jännittävää luettavaa kuin aikaisemmin lukemani Ulla-Lena Lundbergin JÄÄ.