On ilmennyt monta asiaa, ikäviäkin.
Minua huolestuttaa lasten ja nuorten
asiat. Tänä aikana on ilmennyt mm. enemmän lasten huostaanottoja kuin
edellisenä vuonna. Miksi?
Onko vanhemmuus ja lapsista
huolehtiminen kadonnut vai eikö siihen ole paneuduttu tarpeeksi? Vai onko liian
epänormaalia tämä aika, jota pelätään? Sairaus saattaa tulla monelta taholta
niin koululaisiin kuin nuorisoonkin. Ja on erilaisia rajoituksia, kuten 70-vuotiaiden
sulkeminen pois tästä yhteiskunnasta, heidän karanteeni aikansa, jota on tosin
jo nyt väljennetty.
Mutta lapset ovat joutuneet paljon
enemmän kärsimään ikävää ja joutuneet vieraisiin olosuhteisiin ja siitä on
ikäviä tapauksia jo todettu eikä kotia voi korvata mikään. Täytyy ihmetellä
tuolta vieraista oloista tulleita heidän sopeutumiskykyään uusiin aivan
vieraisiin oloihin. Tästä johtunevat myöhemmin esiin tulleet vaikeudet.
Ja se ikävä
Vaikka meillä on käsitys, ettei lapsi
kuule eikä ymmärrä, esimerkiksi vanhempien riitajuttuja, on todettava lasten
kuitenkin tajuavan tai ainakin myöhemmin asiat heille selkiintyvät. Heillähän on kuulevat korvat eikä kaikkia voi
silloin käsittää.
Mikä on vanhemman vastuu?
Se on suuri asia, melkein perusasia,
josta vaietaan ja josta syntyy jopa kiistaa kenelle se kuuluu. Ei yksin koulu
voi tätä auttaa.
Se kuuluu molemmille niin äidille
kuin isällekin
Myöhemmin lapsi voi joko nähdä tai
kuulla jotain ikävää joko perheeseen liittyvää tai joku on kertonut hänelle tapauksesta,
joka jää muistiin ja aiheuttaa hänelle syvän järkytyksen. (Vertaa Bo Carbelanin kirjaa Kesän muistot.)
Tämä on jättänyt kirjailijalle syvät
arvet eikä niitä voi unohtaa, ne on kirjoitettava pois.
Saman voi todeta kuultuaan ns.
härskiä juttuja läheisestä, rakastamastaan henkilöstä, jotka ovat salailun
kautta nyt kulkeutuneet juuri esim. lapsen tietoon. Niillä on ikävä vaikutus
esim. ihmissuhteisiin. Kun asiaa sivutaan, järkytys tulee olemaan sama
jatkuvasti kun ne taas pulpahtavat mieleen.
