Se
viskattiin eteeni ja kysyttiin, mitähän tuossa lienee, löysin sen aitan sängyn
alta.
Avasin sen
ja mitäpä löysin?
Siellä oli
lasten vaatteita, joita tarkoituksella olin tallettanut kuin muistoksi.
En
noudattanut Helana Anhavan opastusta: toimita
talosi, jossa hän kehotti
hävittämään kaiken, mitä emme tule enää tarvitsemaan.
Tahallani
unohdin hävittämättä, kuten tuon muovipussin.
Helena Anhavahan
teki ns. kuolinsiivouksen, joka on nähtävästi eriasiaa kuin minun pussillani
oli. On hävitettävä entinen, ettei jää
seuraavien riesaksi, oli hänen ohjeensa, mutta minä säästin nämä aivan
tietoisesti.
Avasin
pussukan ja löysin pieniä paitoja, housuja ja paljon muutakin kuten aikoinaan
äitiyspakkauksessa tulleita kolttuja, jotka sidottiin nauhalla vauvan kaulaan.
Oli vielä vaippakangasta, myssyjä, kangashattuja, tosi pieniä, mutta aikoinaan
suojaavia, muutama vähän käytetty neulottu haalarikin ja pikkutakki olivat jääneet
kierrätyksestä pois. Edesmennyt ompelija siskoni loihti pienistäkin
kangaspaloista lapsilleni somia vaatteita. Niitä kierrätettiin.
Nyt niitä
katseltiin ja käänneltiin, kunnes joku jo täysi-ikäisistä lapsistani huudahti ”Hei
tuon siniruudullisen koltun muistan!” Ja
toinen sanoi muistavansa äidin tekemän essun.
Epäilin,
mutta en tohtinut väittää vastastaan. Voihan sitä jotain muistaa.
Näin
muovikassin sisältö oli tutkittu.
Muistelot
olivat hyväksi.
Kun
vertaillaan tämän ajan vauvan vaatteita, nehän ovat aivan toisenlaisia.
Vaatteet
ovat helposti puettavia, kuten trikoopaidat, potkupuvut ja ulkohaalaritkin.
Tosi käytännöllisiä kaikki.
Vanhemmat, niin
äidit kuin isätkin selviävät pukeutumista hyvin. Joskus saattaa vastustus tulla aivan muista
asioista esim. huonosti nukutusta yöunesta.
