Taas se
pulpahti mieleen sanonta:
Ei meistä ole yksi sen parempi kuin
toinenkaan, pikemminkin päinvastoin.
Tämän sanoi
edesmennyt johtaja pankkiajoiltani.
Lienenkö arvostellut
jotakin, vai miksi tämän totuuden silloin kuulin?
Onneksi
olemme päässeet jo ohi syyttävistä, toista loukkaavista sanoista, sanoista, jotka
kaiversivat kuumana aikana, kun eduskuntavaalit olivat ovella – vai olivatko
oven ulkopuolella – että kenen ”kaa” sitä mennään tai aloitetaan uutta aikaa.
Kenen ”kaa”,
tämähän on kuultu esim. monen päiväkerholaisen suusta, kun lapset sekkaavat
kaveripiiriään kokoon. On luonnollista tykästyä johonkin, tuskin päiväkodeissa
kehotetaan syrjimään ketään samasta ryhmästä. Toisin on tuolla valtakunnan
tasolla.
Lieneekö tästä
ollut monen neuvottelijankin suusta tullut kysymys? Kenen kaa? Kyllä varmaan?
Arveltiin,
mikä olisi paras, kuka siedettävin. Tuo kelpaa, tuo ei sovi tähän seuraan. Kenellä tai keillä on todella tietoa, oikeudenmukaista
ja rehellistä näkemystä asioista.
Näin on
tuumittu sekä yleisesti, että median tiimoilta.
Tosi tärkeiltä nämä tuntuu,
mutta tähän voisi olla tämä sanonta paikallaan, vaikka ei varsinaisesti tämän
päivän politiikkaan ihan soveltuisikaan. On tutkittava. On mietittävä.
Taitaa olla
vaikeata, jokaisellahan on vaatimuksensa, eikä yhteistä ratkaisumallia hevillä
näytä löytyvän. Katsellaan, kuunnellaan.
Oman edun
tavoitteleminen huomataan. Vaikka kuinka sitä yritetään peitellä, ei aina onnistuta.
