Ilahduin, kun luin jostakin, että vanhusten talossa
kaivataan ja on tarjottukin asiakkaille pitsaa ja kokista, siis kuka tietysti haluaa
ja kenelle maistuu.
No, se on hyvä! Minäkin haluan joskus näitä
”herkkuja”, vaikka en vielä olekaan talon asukas.
Eikä se meinaa sitä, että joka päivä eikä joka
viikkokaan, vaan ihan joskus, kun mieli oikein tekee jotain ”roskaruokaa.” Meillä
vanhoilla ei enää tuo ruokahalu ole entisensä kuin silloin työikäisenä. Enkä
usko, että tässä iässä roskaruoka ole enää se vaarana terveydelle vaan enimmäkseen
se tuo vaihteluna ruokavalioon.
Kuka sitä terveellistä ruokaa enää niin jaksaa
valita ja siihenkin voi kyllästyä.
Liekö nyt jo aika vähän humputella, vaikka terveystieteilijät
eivät ole ennemmin sellaista suositelleet jopa kieltäneetkin. Eikä näin vanhana
siihen ole mitään syytä, kun ei saata olla ennä elin vuosia montakaan jäljellä
ja ne vähätkin ruokahalut kadonneet. Olen kuullut, että vanhuksetkin
kyllästyvät ainaisiin arkiruokiin. Enkä
usko, että humputtelusta lienee suurempaa haittaa. Mitäs teet?
Meillä sota-ajan lapsilla, ei ollut varsinkaan
maaseudulla kuin ”pottuja ja soosia.” Eikä aina niitäkään. Paistia sian
lihasta, leipäressua ja tietenkin marja-aika oli juhlaa. Porukalla kerättiin,
jäi vähän säilöönkin.
Meillä tytöillä oli tapana järjestää iäkkäälle äiti-Alinalle
pikkujoulut, jossa menu oli tirripaisti ja talkkuna ja lasi punaviiniä. Ilta
päättyi piirileikkiin.
Syö, ole iloinen! Nauti ja naura!
