Sain Anulta syntymäpäiväkortin, jossa oli rivissä
kauniita naisia ja perhonen koristeena.
Kortissa luki ”Olen löytänyt huolettoman
vanhuuden salaisen kaavan:
EMUS=
ellet muista unohda se.”
Hyvänen aika, mikä toteamus, mikä lohtu se oli tähän
hetkeen itselleni. Juuri tuli 80 vuotta täyteen ja nyt tämä jo koettu unohtaminen
ihan julkisesti onkin sidoksissa tähän vanhuuteen, huolettomaan vanhuuteen. Tuli
lohtu. Unohda!
Jäin tätä miettimään.
Muisti tekee juuri nyt tepposensa tai on jo kauan
sitten tehnyt minulle. On olevinaan vielä asioissa mukana, vaan kun ei olekaan.
Laittaa esim. jonkun tuohon noin, että kyllä sen tuosta muistan. Enkä enää
muutaman ajan perästä muista mihin sen laitoinkaan. Voinko vain
yksinkertaisesti unohtaa? Tepsisikö tämä salainen kaava minun vanhuuteen? Ei se
aina tepsi.
Monissa
asioissa on vain käytävä läpi ja muistella.
Esimerkiksi tämä tavaroiden talteen laittaminen ja
niiden etsiminen on meille vanhoille tyypillistä. Kun unohdan, etsin mihin
laitoin, missä se voisi olla? Joskus olen itse onnistunut seuraavan konstin
avulla: Kun pistän jonkun esineen todella ajatuksen kanssa, vaikkapa käsineet
tai ostamani kapistuksen tuohon paikkaan, mieluummin siihen samaa entiseen
paikkaan, löydän ne paremmin siitä seuraavalla kerralla. Siis, älä muuta
paikkaa. Pistä aina samaan paikkaan, niin vähemmän tarvitset etsiä ja
haikailla. Olen huomannut tämän auttavan ainakin minua tässä iässä. Tässä
unohtamisen ja muistamattomuuden iässä tulee helposti leimatuksi, se on sitä
vanhuuden höperyyttä. Kadottaa ja sitten
etsii.
Asioita unohtaa, aikansa haikailee ja jossakin
vaiheessa ne saattavat putkahtaa muistiin.
Mutta nimimuisti, se se onkin meille vanhuksille
ongelma, vaikka kyllä sitä
esiintyy nuoremmillakin. Olisiko siihenkin jotain salaista kaavaa?
