Meidän aikaiset Matit ja Liisat
Perheeseen saattaa tulla
erilainen tilanne, kun lapset jättävät kodin ja vanhemmat jäävät kaksistaan. Ja
hups, ollaan kuin silloin ennen, mutta se ei olekaan samanlaista.
Olen huomannut ympärilläni
miten näiden kahden vuosia yhdessä vietetty elämä alkaa tulla suppeaksi ja
jokapäiväinen elämä vaikeaksi.
Voihan olla, että tämä
tilanne on ollut tiedossa ja siihen osataan jo varautua, mutta mitä olen
seurannut, ei aina onnistuta. Helposti tulee sanomista, ehkä liikaa seurataan
sitä toista ja kun ei ole enää työelämän tehtäviä, jää aikaakin, jos ei ole
mahdollista esim. matkustella, lukea kirjallisuutta tai ylipäänsä harrastaa
jotain mielekästä ja jos ei sallita tätä tilaisuutta toiselle. Surullisinta on
toisen syyttely muistamattomuudesta tai dementoitumisesta.
Rähinää tulee pienistäkin
asioista ja välit kiristyvät kestämättömiksi ja yhä useammat näistä pitkästä
liitoista päätyvät tänä päivänä eroon.
Tulee mieleen Juhani Ahon Rautatiestä
Matti ja Liisa. Hehän elelivät kahdestaan vaatimattomasti Korventaustan
pienessä mökissä.
Heillä oli taito, varsinkin
Liisalla, sanailla ja härnätä Mattia. Kun Matti unohti antaa Liisan ketruuksia
pappilan ruustiinalle, siitä tuli tora. Kärkevästi Mattia moitti, kun ”reslan
laita pirtin nurkkaan paukahtaa.” Väittelyt ”onko humalassa, onko nukkunut.
horiseeko j.n.e.” Matkan kommellukset olivat ehkä peräisin rovastin tarjoamasta
ryypystä, ”kun rovasti aukaisi lahvinsa, otti pullon ja pikarin ja käski Matin
tulla ottamaan ryyppy.”
Entäs sitten kun mentiin
rautatietä katsomaan. Yhdessä ihmeteltiin ja uskallettiin jopa lähteä junan
kyytiin, jossa alkoivat vaikeudet taas, kun Matille tarjottiin ryyppy. Siitä ei
hyvää seurannut ja Liisalla alkoi ”riidan halu kutkuttaa sisuksissa.”
Tulomatkalla Matti käski jo
kolmannen kerran hänen tukkimaan suunsa, vaan ”Liisa siitä vain kiihtyi, niin
silloin Matti sanoi jo kolmannen kerran: ”Ole nyt, akka, vait … tai ei sinua
hyvä peri! ”Niin Liisa herkesi riitelemästä…
vaikka väkinäistä oli herkeäminen…”
Kotiin tallattiin rataa
pitkin, vaikka välillä Matin oli levättävä. Kävihän tuota miestä vähän
sääliksi, mutta sauna oli lämmitetty eikä siellä paljon puhuttu. Liisa hautoi
vastan, jonka ojensi Matille ja heitti kiukaalle löylyä. Tässä lienee ollut
sovinto!
Sanailu oli viatonta, mutta
loppujen lopuksi armahtavaa,
Kunpa tänä päivänäkin Matin
ja Liisan tavoin syntyisi sovinto.
