Ohjelma Yle Radio Suomi
11.7.2014
Ohjelmassa olivat
kasvitieteilijä Pertti Uotila ja biologi Leena Luoto
Toimittajana Riku Lumiaro ja
Juha Blomberg
Säästääkseni silmiäni ja
aivojani kuuntelen välillä radiota.
Erikoisesti sain muistot heräämään
luontoillan lähetyksessä, kun oli aiheena luonnon kukat ja siinä kuuntelijat
kertoivat omista mielikasveistaan ja niiden keruustaan kouluaikana.
Jopa onnisti
Näin tehtiin vielä minunkin
kouluaikana 50- luvulla.
Minulla on 120 kasvia
käsittävä kasvisto ja lisäksi muoto-oppi, joka oli jo ekaluokkalaisen
tehtävänä.
Sanoisin, että siinäpä
urakkaa.
Mielelläni sen tein ja koska perheessä
nuorimmaisena en ollut niin sidottu talon töihin, hiivin aholle, pellon
pientareille ja niitylle tavallinen leipäveitsi kädessä. Tiesin monilla
luokkalaisillani olleen oikeita kasviprässiä, mutta minä pinkkasin kasvini
monen sanomalehden väliin vintille ja hilasin painoksi tiiliskiviä. Jos jokin
kasvinosa jäi muhkuraiseksi, hain uuden ja litistin sileäksi.
Tässä radio-ohjelmassa oli
mukana monia tuttuja kasveja, ketoneilikka, lehdokki, orvokit ja ratamot.
Ailakki on ilmestynyt tähän omaan pihaan jostakin, ehkä lintujen tuomana, kuin
marjapensaatkin aholle. Valkovuokot toi Martta-mummo tuohon ”portin mutkaan”
Nurmijärveltä ja nyt tämän mökin isäntä on siirtänyt niitä tänne ja ne ovat
levinneet lähimaastoon. Heti mökin nurkan takana kukkii ketunleipä, metsätähti,
esikko, poimulehti ympäriinsä ja oravanmarja myöhemmin. Tämä maasto on juuri
sopivaa luonnonkukille, karu, ja kuiva eikä näissä olosuhteissa niin asukkaiden
kuin maisemankin suhteen ole tarpeellista toisenlaiseen ympäristöön. On
vierasta, jos tämän mökin ympärillä on muita kuin luonnon omia kasveja ja
kukkia.
Tässä samassa ohjelmassa
etsittiin nimenomaan puutarhaan ja pihapiiriin soveltuvia luonnonkasveja
istutettujen kauppakukkien sijaan. Vähemmän löytyy enää luonnosta kukkivia
ketoja, joita biologi Leena Luoto kertoi kaipaavansa.
Eräs mies pohjoissuomesta
soitti ja kertoi keränneensä kasveja, tenttineensä ne koulussa ja muistavansa
vielä joitakin vierasperäisiä nimiäkin.
Tuntui kuin olisimme
sukulaisia! Niin minäkin olen tehnyt.
Tänä päivänä kasvien
tallentaminen on toisenlaista. Värit säilyvät eivätkä liimaukset irtoa.
Kun läksin lapsuuden
kodistani, otin kasvion mukaani, ja kun jouduin vakavasti sairastuttuani
keskussairaalaan päivystyspotilaana, pyysin saattajaani Auli Hämäläisen
kertomaan kotiväelleni, ettei kasvia saa hävittää ja ne on annettava muistoksi
lapsilleni, ellen tule takaisin.
