Kun yö käy joskus
unettomaksi, haluaa luettavaa.
Sänkyni lähellä olevassa
hyllyssä ovat melkein kaikki minun lukemani kirjat, ne rakkaimmat, kuten Eeva
Kilpi, Helena Anhava, Eeva Heilala, Kyllikki Villa.
Mistäpä löytäisin nyt, en
unettavaa, vaan hauskaa luettavaa.
Kun tänä vuonna tulee sata
vuotta Tove Janssonin syntymästä, löysin sopivasti hyllystäni tyttäreni Kaisan
joskus minulle antaman KESÄKIRJAN. Olinhan
sen jo aikaisemmin joskus lukenut, mutta nyt se on taas luettava oikein ajatuksella.
Sepä hyvä valinta! Ja kun
kesäkin on tulossa!
Tove Jansson kirjoitti kirjan
saaristossa olevan iso-äidin ja lapsen välisestä kesästä.
Mukana on myös lapsen isä,
joka hankkii elantoa. Tavattoman hyvä kuvaus miten lapsi, Sofia ja isoäiti
tulevat toimeen.
Sofia, tuo lapsi on aidosti topakka myös
panemaan hanttiin kuin myöntymään
isoäidin ohjeisiin, jotka
annetaan opettavaisen säyseästi.
Saaren luonto, kalliot ja
kasvillisuus ovat tärkeitä molemmille. Sieltä löytyi onkaloita, joihin isoäidin
oli joskus vaikeata päästä ja niin hän kellahti makuulle lepäämään.
Sofia on utelias, kyselee
moninaisia asioita ja vaatii vastauksia. Hän etsii isoäidin tekohampaat pioni puskasta,
he seikkailevat kummitusmetsässä ja rannalta löytyi laivoista heitettyä
tavaraa. Sofia kiinnostui kaikista pikkueläimistä, tosin ensin pelkäsi kaikkia,
mutta halusi tehdä tutkielman onkimadoista. Isoäiti oli kirjurina. Sofia kävi
tutkielmassaan läpi monia pikkueläimiä kuten yöperhosia, vaaksiaisia ja kaloja.
Kysäisi välillä, joko kirjoitit ja kuulostaako se hyvältä? Miltä se sinusta
vaikuttaa? Hyvin vakuuttavalta, vastasi isoäiti. Sofia käski säilyttää
tutkielman lapsiaan varten.
Tuli mieleen kysymys onko
tämän ajan lapsilla tänä tietokoneiden aikaan kiinnostusta tutkia Sofian tavoin
luontoa ja pikkueläimiä?
Isoäiti ei aina ole
muistavinaan millaista oli nukkua teltassa, vaan Sofia utelee ja ihmettelee
muistamattomuutta. Tässä minäkin samaistun isoäitiin, koska enhän minäkään
muista kauan sitten tapahtuneita asioita enkä osaa niistä ainakaan kertoa.
Venematkalla he osuivat
uuteen saaristolaiseen Melanderiin, jonka taloon he vain päättivät tutustua.
Oven mursivat auki ja omistaja tapasi heidät. Jännittävää. Ja sekin tarina, kun
vintiltä löytyy isän turkki ja kun muovimakkara ”heräsi henkiin” ja miten
jännittävää oli nukkua teltassa ja pelätä. Ja paljon muita hauskoja
kertomuksia.
Tämän hauskan kirjan mukana olin
kesän saaressa heidän kanssaan.
Yhtä mieluista ja jännittävää
luettavaa kuin aikaisemmin lukemani Ulla-Lena Lundbergin JÄÄ.
