Kohta on juhannus ja sen perinteinen herkku on rieska.
Joka kerta joudun antamaan (varsinkin tyttärelleni) ohjeita miten se
tehdään, mitä siihen tarvitaan yms.
Löysin hänen miehensä kirjoittaman jo kellastuneen kolumnin ”Rieska on juhannuksen
herkku.”
Siinä Heikki soittaa anopille ja kyselee juhannusrieskan reseptiä. ”Äkkinäinen
voisi kuvitella, että homma hoituu helposti. Ei hoidu. Anopilla on erinomainen
kyky tehdä asioita summanmutikassa… Puhelusta tuli pitkä, sillä anoppi ei
todellakaan osannut sanoa tarkasti, kuinka paljon mitäkin ainetta reseptiin
tulee.”
Se selvisi, että rieskan tekeminen pitää aloittaa edellisenä päivänä,
koska rikotut ohrasuurimot on laitettava likoamaan veteen edellisenä päivänä.
Sitten ne valutetaan ja sotketaan siihen kaksi purkkia kermaviiliä ja desi
piimää. ”Piimä jää pöydälle, sillä se on säätöaine”. Ohje jatkuu: Lisätään desi
kaurahiutaleita ja pari ruokalusikallista mannaryyniä, (joka miedontaa, jos
ohra ei sovi kaikille) ja noin teelusikallinen suolaa. ”Myös mannaryyni on
säätöaine.” Nyt taikina saa vetäytyä noin tunnin ja sitten lisätään kolme
kananmunaa ja desi voisulaa. Jos taikina on jäykempää, lisätään piimää, jos
löysää, lisätään mannaryyniä. Ja Heikki toteaa: ”jos nyt kysyt, milloin taikina
on liian jäykkää tai liian löysää, olet toivoton. Ei sellaista voi kysyä, oikea
koostumus pitää vain osata tunnistaa vähän samalla tavalla kuin sementin tekijä
tunnistaa laastin oikean koostumuksen.”
Taikina valutetaan uunipellille, jonka olet vuorannut leivinpaperilla
ja sitten 225-asteiseen uuniin noin 45 minuutiksi, välillä katso ettei ruskistu
liikaa ja vähennät lämpöä. Minulle jäi uudeksi sanaksi säätöaine, ja se on tarpeen summanmutikkaiselle.
Appiukon tuokkosjuttu tuli myös kerrottua.
Rieska on hieno ja monikäyttöinen ja syödään munavoin kanssa. Sopii
hyvin myös juustojen ja lihaleikkeleiden kanssa, kalat unohdetaan.
