Aino Kallas os. Krohn syntyi 9.8.1878 ja kuoli
9.11.1956
Tämä on Silja Vuorikurun kirjoittama
elämäkerta.
Helsinkiläisen
sivistyneistön ytimessä kasvanut Aino Krohn avioitui virolaisen tutkijan ja
poliitikon Oskar Kallaksen (1868–1946)
kanssa juuri kun oli ehtinyt aloittaa kirjailijauransa. Seurasi muutto Tarttoon
ja uuden kielen ja kulttuurin opettelu. Ne Aino Kallas oppi niin hyvin, että
hänestä tuli osa kahden maan kirjallisuushistoriaa. Keskeiset aiheensa hän sai
Viron historiasta ja kansankulttuurista. Viron itsenäistyttyä Oskar Kallaksesta
tuli maansa Lontoon ja Hollannin-lähettiläs, jonka puolisollekin aukeni uusi
elämä kansainvälisen diplomatian seurapiireissä.
Luettuani kirjan en oikein ollut varma
pystynkö tästä saamaan mitään irti.
Paksua kirjaa oli vaikeaa lukea petissä ja alkuosa
käsitteli sisältöä ym. kirjailijan alkutaipalelta, enkä saanut siitä otetta.
Rehellisesti sanottuna minua kiehtoi enemmän Aino
Kallaksen suhde Eino Leinoon, joka tapaili usein ihastustaan salaa.
Samoin ihmettelin kirjassa koko ajan
kulkenutta juonta, joka ns. polveutui Raamatun lukujen ohessa elämään ja
kirjailijan kertomuksiin.
Oliko raamattu ainoa siihen aikaan (1800- ja
1900-luvun alussa) luettu kirja?
Kun etenin kirjan lukemisessa, yhä enemmän
huomioin miten paljon Kallas kirjoitti omia tuntemuksiaan päiväkirjaan mm.
Pietarissa asumisessa. Siellä hän ei viihtynyt ja kun ensimmäinen lapsikin
syntyi ja toinen raskaus kohta perään ”tyrmistytti.” Suurelle halulle kirjoittamiseen ei löytynyt
aikaa.
”Aino oli Pietarissa masentunut nuori äiti.” Hänen esikoisrunokokoelmansa ”Kirsti” ja ”Sielunkuvaus”
tulivat valmiiksi keväällä 1902, jolloin Aino odotti Lainea ja lapsiluku lisääntyi.
En ihmettele miten vaivalloista hänen kirjoittaminen perheen äitinä oli, kun
vielä kustantaja Werner Söderström sen hylkäsi. Otavasta tuli sitten
kustantaja. Aino kirjoitti Kirstin Kallaksen nimellä, vaikka olikin vannonut
säilyttävänsä Aino Suonion nimen.
En pysty erikseen käymään läpi runsasta
tuotantoa, vaan yksi tähänkin päivään liittyvä tärkeä on sananvapaus.
Aino Kallas oli kutsuvieraana PEN-klubinpäivällistilaisuuteen, jossa
hänen teoksien mm. The White Ship tasoa kiiteltiin. Kielteiset arvostelut tuottivat
Kallakselle surua. Koskenniemi arvosteli Kallasta ja aviomies Oskar Kallaksen työura oli hämärän
peitossa. Elämä oli hyvin sekaisin.
V.A. Koskenniemi ei liittynyt Ainon
kiittäjien joukkoon, häntä nimenomaan ”hermostutti romaanien vanhahtava tyyli,”
vaikka hänen uuteen tyyliinsä oli jo totuttu. Vuosikymmeniä kestänyt
kirjeenvaihto Anna-Maria Tallgrenin kanssakaan ei saanut riittävää kannustusta.
Aino Kallas sai tiedon Eino Leinon kuolemasta
Amerikan matkalla tammikuulla v. 1926, sen oli ilmoittanut Helmi-sisar ja se
pidettiin perheeltä salassa. Leino kuoli 47 vuoden ikäisenä ja hän tunnusti
”Rakastin häntä niin syvästi.” Aino ei
voinut surra Leinoa julkisesti, ”suhde oli pysynytkin useimmilta salassa eikä
hän pitänyt yhteyttä pahoin alkoholisoituneeseen Leinoon enää vuosiin. Rakkaus
runoilijaan ei ollut enää koetellut Ainon ja Oskarin välejä, mutta Aino mietti
pelokkaana miten pahoin kuolin uutinen repisi arpeutuneita haavoja. Näin ”Luolan
korva-novellin” sanat muuttuivat yhtäkkiä ajankohtaisiksi.” Oskarin kohtaaminen
häntä hermostutti, koska Oskari oli ajatellut Leinon kuolin uutista paljon ja
aviopuolisot riitelivät rajuimmin kuin vuosiin. Oskar syytti ”Olet sielussasi
hänen leskensä.”
Aino Kallas matkusteli ja kierteli maailmaa
etsien rauhaisaa paikkaa kirjoittamiselle. Ikää karttui ja Aino sairasteli.
En todella pysty käsittelemään Aino Kallaksen
laajaa tuotantoa, jota kiitettiin ja moitittiin niin täällä kotimaassa kuin
Virossakin. Häntä nimitettiin lehtikirjoituksissa ”kahden kansan
kirjailijaksi.” Saat paremman kuvauksen lukemalla kirjan
Maailman sydämessä.
