Kerran huristeltiin Vuorelan kylällä pyörätuolilla ja
kerättiin kukkia juhlapöytään. Luonnonkukkia ja mikä yllätys, nehän sointuivat
hienosti lautasliinoihin kuin koko kattaukseenkin.
Tavattiin matkalla erään myös autotallin edessä ”leivänkuivattaja.”
Paljon oli miehellä korissa leivonnaisia ja hän seuloi osan hevosille, osa meni
roskikseen. Osa oli pakko kuivattaa, koska pian ne homehtuisivat.
Uteliaana pysähdyttiin häntä jututtamaan.
Siinä oli sämpylöitä, vähemmän kahvileipää, mutta
piirakoitakin mukana.
-
Nämä on haettu jakelupisteistä, joissa käyn pari
kertaa viikossa ja tuon aina pakettiautolla tänne lajitteluun.
Siinä selvisi miksi jakelupisteistä jää paljon
ylimääräistä syötäväksi kelpaavaa. Miksi noin hyvää syötävää ei haeta ruokapöytiin?
-
Sitä tulee niin paljon, oli vastaus.
Leipomot syytävät jatkuvasti tuotteita, koska on
tuet. Leipomot saavat tukea ja ei kun vain leivotaan. Näinkö tosiaan on? Eikä
ns. arkipyhiä oteta huomioon eikä jo ohjelmoituja tietokoneita osata esim.
arkipyhien osalta muuttaa.
Järkyttävää kuunneltavaa.
Meille matkalaisille tuli nälkä. Emme kuitenkaan
rohjenneet pyytää maistiaisia. Olihan kohta Kunnonpaikassa päivällisen aika.
Paljon oli miehellä kerrottavaa. Pienen taajaman
asukit olivat kutakuinkin ennestään tuttuja, entisiä ja täällä nyt vierailevia
kuuluisuuksia. Samalla kuulimme kuuluisista vieraista Kunnonpaikassa ja heidän
yli huolehtivaisista turvamiehistään, joita piileksi pusikoissa kaiken varalta.
Mielenkiintoista kuunneltavaa eläkkeelle jääneeltä linja-auton
kuljettajalta.
Jatkoimme matkaa ja ihmettelimme elämän menoa.
