Konstit ja korvikkeet

Jälleen arvioin lukemaani kirjaa ja se kirja on nimeltään

  Sotavuosien konsteja korvikkeita.

Toimittanut Jouni Kallioniemi

Kustantaja Vähäheikkilän Kustannus  v. 2006

Kirjahyllystäni sen löysin, laihan kirjan, jonka aioin ihan hätäisesti selata, tuskin lueskella, mutta jo kansikuva näytti kovin tutulta, se toi muistiin lapsuuteni, sota- ja pula-ajalta.

Olen v. 1935 syntynyt ja osin ovat muistissani nämä ajat.

Elettiin ostokorteilla, näin tämä kirja alkaa ”erilaisista tarvikkeista alkoi olla puutetta.”

Syksyllä 1939 perustettiin Suomeen kansanhuoltoministeriö, jonka tehtäväksi tuli

”väistön toimeentulon turvaaminen sekä talouselämän ja työvoiman käytön säännösteleminen sodan tai muun poikkeuksellisen tilanteen aikana.”

Sokeri ja kahvi kortille

Kirja kertoo: ”Ensimmäisenä säännöstelytoimena takavarikoitiin sokeri. Se tapahtui lokakuun 7.päivänä 1939.” Ja sitten kahvi lokakuun 28.päivänä 1939. Paahtimoissa valmistettiin kahvin korviketta, joka sisälsi 25 % kahvia ja  75% korviketta.

Viimeisen kerran oli puhdasta kahvia tarjolla joulukuussa 1941. Korvikettakin piti laimentaa ja vuoden 1943 alusta lähtien oli jaossa vain kahvin vastiketta. Vastikkeina käytettiin voikukan, juolavehnän ja valvattien juuria, kuin sokerijuurikasta ja sikuria.   Teekin säännösteltiin. 

  Meillä kotona Kuikkalassa oli kolme,neljä lehmää ja meidät pakotettiin viemään kerma Jäppilän osuusmeijeriin, jonne oli matkaa 12 km ja juna-asemalle n. 2 km, ja maidot lähtivät junalla kehotuksesta huolimatta Pieksämäelle. Sitä ei hyväksytty ja niin meiltä toisilta peruttiin ostokortit sokerille isääni lukuun ottamatta.  Meitä oli neljä tyttöä ja äitini. Veli oli sodassa. Isäni sai tutulta Amerikan paketissa peltipurkissa kahvia ja kumisaappaat.

Talvisodan päätyttyä v 1940 leipäviljan säännöstely aloitettiin ja ravintorasvat samana vuonna. Hamstraus alkoi. Marraskuun 22.päivänä 1940 joutuivat säännöstelyn piiriin liha ja lihajalosteet.

Muistissani on Pieksämäen silloisesta kauppalasta tulleet hamstraajat, jotka tulivat junalla Siikamäkeen ja kotiini Kuikkalaan. Tietoon oli tullut teurastusaika ja heille kelpasivat myös teurastuksen sivutuotteet.

Maidon ja kerman säännöstely alkoi joulukuun 1.päivänä 1940.

Näin alkoi meillä Musta pörssi.  Äitini vaihtoi lihalla ja voilla sokeria ja muita talouteen tarvittavaa.

Perunat ja kananmunat kortille. Alkoholijuomat olivat oma lukunsa, kertoo kirja. Myyntiä säännösteltiin sotavuosina tiukasti. Tästäkin syntyi ”viinan pimeä kauppa.”

Viinaa keitettiin ja sitä oli kovin vaikea valvoa.  

Säännöstelystä johtuen omatoiminen puutarhaviljely lisääntyi, kerhopalstat olivat neuvojien ohjauksessa ja luonnosta kerättiin marjoja ja sieniä. Mm. kotieläimien pito lisääntyi ja kotipossuja kasvatettiin kaupungeissakin. 

Kun Suomi irtaantui vihdoin sodasta, säännöstelyn purkaminen lähti vähitellen käyntiin. Ensin vapautettiin syksyllä kananmunat, joka oli lähes täydellisesti epäonnistunut ja v.1947 suola, marmeladi, liha ja peruna v. 1949 tupakka.

Kessua kasvatti isänikin, kuivasi lehdet ja hakkasi kessupölkyllä, väänsi sätkät koneella ja se näytti ihan onnistuvan.

 Myös maito ja ravintorasvat vapautettiin säännöstelystä v. 1949 ja kansanhuolto    
 lakkautettiin syksyllä 1949 ja kaikkiaan 162 käytössä olleesta ostokortista oli jäljellä vain yleisostokortti.

Tämä aika opetti kaikkia selviytymään ”tarkkana keittiössä, lämpöä säästäen, vettä ja vichyä korvikkeeksi” ja konstit keksittiin. 

Erikoisesti jäi mieleeni JALKINEIDEN HOITO

”Sotavuosina uusien jalkineiden saanti oli kiven alla.” ”hoitamalla voidaan niiden ikää jatkaa huomattavasti.” Tämä olisi tärkeää tänäänkin. Vielä minunkin muistissani ovat paperikengät ja puupohjat. 

Kirjassa on ruokaohjeita luukeitosta pettuleivän leipomiseen kuin tuhkalipeän käyttöön, kotitekoisen saippuan keittämiseen. ”Oli paperisia vuodevaatteita, silla villan korvikkeena, patjantäytettä niittyvillasta ja heinälaatikko, jota voi vieläkin suositella. 

Monista sen ajan konsteista ja korvikkeista on jäänyt käyttötietoja tähän päivään.

Sota-aikana oli tanssikielto. Konstithan siihenkin tarvittiin, kun ”nurkkatanssit” pystyyn pistettiin.

Varsinkin silloin, kun isän Helsinkiin menevän junan jarruvalot olivat hävinneet näkyvistä. Vähän kuin salassa nuoriso kylältä tuli Kuikkalaan tanssimaan. Äitini antoi luvan, musiikki omasta” rammarista,” jonka veljeni oli taloon hankkinut.   Myöhemmin kylän talkoissa oli lupa tanssia ja talkoita pidettiin mm. heinätalkoot, perunankaivu, rukiin niitto ja muistiini jäi pellavanloukutustalkoot. Sakilla työt sujuivat, auttaminen oli yleistä. Siirtolaisia asui melkein joka talossa ja useitakin perheitä samassa tuvassa, samalla hellalla keittonsa keittivät.   

Mihin katosivat yhdessäelämisentaidot?

Pitäjällä pidettiin opintokerhoa, jossa toden teolla nuoriso opiskeli ja puuhamiehenä oli meillä Jäppilässä Pienenniemen Lassi.